Siirtyä sisältöön

Haasta haitalliset ajatusmallit!

Itseen kohdistuvaa kritiikkiä ja vihaa kannattaa kyseenalaistaa, sillä jos ei vihaa samalla tavalla muita, miksi sitä samaa hyvää ei ansaitsis itse tai vois kohdistaa itseensä?

Ansaitset parempaa sisäistä puhetta!

Päämme sisäinen negatiivinen puhe on esimerkki haitallisesta ajatusmallista, joka voi heikentää mielenterveyttämme. Pään sisäinen puheemme voi olla jopa niin ankaraa, ettemme koskaan kuvittelisi puhumme niin jollekin toiselle. Miksi siis myöskään sinun tulisi sietää sisäistä kriitikkoasi?

Jokainen meistä ansaitsee kannustusta ja hyväksyntää. Ennen kaikkea itseltämme. Seuraavan tehtävän kautta voit tarkastella, miten erilaisia haitallisia ajatuksia on mahdollista kyseenalaistaa ja haastaa. Mieti omaa ajattelusi ja pohdi, tunnistatko ajattelustasi esimerkin kaltaisia ajatusmalleja? Voit pohtia esimerkkejä itseksesi tai haastaa ja kyseenalaistaa niitä yhdessä läheisesi kanssa!

Alkuun ajatusten työstäminen ja tunnistaminen voi olla vaikeaa, mutta helpottuu ajan ja harjoittelun kautta. Voit hyvin myös keksiä itse omat esimerkkisi, mikäli se helpottaa harjoittelua.

Kyseenalaista, haasta ja päästä irti haitallisista ajatusmalleista

  • Esimerkki: “Kukaan ei pidä minusta.”

    Kyseenalaista. Pitääkö tämä paikkansa? Mistä tällainen ajatus muodostuu?

    Haasta. Jokainen ihminen on erilainen, eikä kaikkia voi miellyttää. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi pitää sinusta. Siksi on hyvä välttää sanoja, kuten aina, kaikki, koko ajan, ei koskaan, ikinä, joka kerta, ei mikään. Ne eivät ota huomioon eri tilanteita.

  • Esimerkki: ”Mies on joko alfa tai ei mitään”

    Kyseenalaista: Millainen mies on alfa – ja onko se tavoiteltavaa? Miksi? Voisiko mies olla sittenkin myös jotain muuta ja silti arvokas? Voisiko olla, että miehen arvo rakentuu paremmin esimerkiksi lähimmäisten ihmisten rakkauden kuin dominoivan aseman perusteella?

    Haasta. Miehet, kuten muutkin voivat olla monia asioita. Oma asema määrittyy usein joukossa, minkä seurauksena oma rooli voi erilainen seurasta riippuen. Toisessa tilanteessa voit olla aktiivisessa ja johtavassa roolissa, kun taas toisessa kuuntelijan tai seuraajan roolissa. Roolit elävät myös rinnakkain ja niitä on monia. Yksi mies voi olla samaan aikaan kumppani, ystävä, veli, isä, poika, pesäpalloilija, kuvataidemaalari, tanssija, lempeä ja vahva. Miksi rajata itseään yhteen?

  • Esimerkki: “Meidän perheessä kaikki ovat tällaisia, siksi minäkään en tule koskaan onnistumaan tässä.”

    Kyseenalaista. Määrittääkö perimäsi todella onnistumismahdollisuutesi tietyssä asiassa? Voisiko kyse olla ennemmin opitusta toimintamallista, itseään toteuttavasta negatiivisesta ennusteesta, joka vaikuttaa tilanteeseen perimää enemmän?

    Haasta. Tulevaisuudessa on aina myös mahdollisuus hyviin asioihin. Ennustaminen on vaikeaa ja useimmiten mahdotonta, miksi erehtymisen mahdollisuus on ennustamista suurempi. Iso osa sinun ulkoisista asioista on myös muuttuvia, joihin et voi itse paljon vaikuttaa. Yksi asia mihin voit vaikuttaa on se, miten niihin suhtaudut.

  • Esimerkki. “Kaikki varmaan ajattelee, että mää oon ihan säälittävä luuseri.”

    Kyseenalaista. Todellako? Mistä tiedät, mitä mitä muut ajattelevat? Oletko kysynyt?

    Haasta. Toistaiseksi kukaan ei pysty lukemaan toisten ajatuksia paitsi sarjakuvissa. Et voi tietää tai arvata toisen ajatuksia, ellet ole kysynyt asiaa. Kysymällä oivallat, että toisten käyttäytyminen tai tunteet eivät välttämättä liity sinuun. Suurin osa ihmisistä on todennäköisesti keskittynyt omiin ongelmiinsa, ei sinun. Se on aika lohdullista, eikö?

  • Esimerkki. ”Minä en varmasti löydä koskaan ketään kiinnostavaa kumppania tai kaveria”

    Kyseenalaista. Mistä tiedät? Tiedätkö millaisista asioista toiset ovat kiinnostuneet? Tiedätkö, mitkä asiat sinusta tekevät kiinnostavan, miellyttävän tai haluttavan? Tiedätkö, mitä itse haluat? Tiedätkö varmasti, mistä vaikeus löytää kumppania/kaveria johtuu?

     

    Haasta. Asiat on tärkeä palauttaa oikeisiin mittasuhteisiin.  Montako kertaa olet yrittänyt etsiä itsellesi seuraa? Millaisia tilanteet ovat olleet ja  paljonko niihin liittyy tiedon sijaan tulkintaa? Oletko keskustellut asioista avoimesti läheistesi kanssa ja kysynyt heiltä neuvoa tai mielipidettä? Onko mahdollista, että pelko epäonnistumisesta estää sinua saavuttamasta tavoitettasi? Mikäli kyllä, asiaan on tärkeä saada tukea. Kumppanin tai kaverin löytäminen ei aina ole helppoa, mutta ei saa lannistua! Se varmasti estää toiveesi toteutumisen.

     

     

     

  • Esimerkki. Leimaamista on kärjistäen kahta sorttia, jotka molemmat voivat olla tilanteesta riippuen haitallisia:

    Virheellinen positiivinen leimaaminen “Sinä kestät mitä vaan”

    Negatiivinen leimaaminen “Sää et osaa mitään”

     

    Kyseenalaista. Mikäli koet, että sinuun kohdistuu vahvasti tällainen määrittelevä tai leimaava asia, mieti mistä se on peräisin? Kuka sen on opettanut ja mitä hän sillä tarkoitti? Mikä on omaa tulkintaani?

     

    Haasta. Ilman haastamista tällaiset leimat voivat johtaa väärään kuvaan itsestä ja alkaa vaikuttaa elämääsi negatiivisesti.

    Vahvuudessa ei ole mitään vikaa, kunhan koet ettei sinun sen takia tarvitse kestää mitä vain. Se kun on ikävä kyllä valetta.

    Toisaalta voit olla huono jossakin, mutta se ei tarkoita, että olisit sitä aina. Minkä tahansa asian osaaminen vaatii harjoittelua, vaikka voimme virheellisesti luulla joidenkin kykyjen olevan synnynnäisiä. On totta, että joillakin voi olla syntyjään paremmat valmiudet asian oppimiseen, mutta sen osaaminen vaatii silti harjoittelua. Puhumisesta ja kävelemisestä alkaen, opettelemme miltei kaiken osaamamme.

  • Esimerkki. ”Minulle ei koskaan tapahdu mitään hyvää”

    Kyseenalaista. Onko kaikki tapahtunut aina kytköksissä sinuun? Oletko todella niiden aiheuttaja? Onko se edes mahdollista?

    Haasta. Kokeile kiinnittää huomiota myös positiivisiin asioihin. Se voi vaatia harjoittelua, mutta kokeile esimerkiksi keksiä jokaista negatiivista ajatusta vastaan ainakin yksi positiivinen vasta-ajatus.

    Voit hyötyä niiden kirjoittamisesta muistiin, jotta voit katsoa niitä pitkin päivää. Ne voivat auttaa sinua kiinnittämään huomiota positiivisiin asioihin ja huomioimaan ne haasteiden rinnalla.

  • Esimerkki. ”Kaikki on minun syytäni”

    Kyseenalaista. Onko kaikki tapahtunut aina kytköksissä sinuun? Oletko todella niiden aiheuttaja? Onko se edes mahdollista?

    Haasta. Tunnista oma osuutesi epäonnistumisissa, mutta älä liioittele omaa osuuttasi. Voit kantaa vastuun vain niistä asioista, joihin todella voit olla osallinen ja toiminnallasi vaikuttaa. Älä ota vastuuta toisten asioista ja tilanteista, jotka eivät ole sinun vaikutuksesi alaisuudessa. Myös muilla on vastuunsa, mikä on hyvä asia niin heille kuin sinulle.

     

Jaa vinkkisi haitallisten ajatusmallien työstämiseen!

Oletko onnistunut vähentämään haitallisten ajatusmallien vaikutusta elämässäsi? Jaa kokemuksesi ja auta muita!

Voit lähettää ajatuksiasi kirjaamalla niitä alla olevaan kenttään. Emme valitettavasti pysty vastamaan kaikkiin viesteihin, mutta keräämme tietoa sisällön kehittämiseksi. Huomioithan, että voimme höydyntää lähettämiäsi tietoja tämän työkalun sisältöjen kehittämisen ohella , hankkeen mainonnassa, viestinnässä sekä rajatussa tutkimuskäytössä (mm. tutkimusartikkelit, opinnäytetyöt).

Lisätietoa saat ottamalla yhteyttä osoitteeseen miehentila@nyyti.fi.

    Back to content