Siirtyä sisältöön

Itseluottamusta voi vahvistaa

Varsinki ennen tuntenu hirveetä ulkoa tulevaa painetta siitä jaksamisesta ja siitä, miten se on sidottu sun arvoon. Et ite oon huomannu, et lapsesta teiniksi kasvamisen yhteydessä tuli sellanen kokemus, et muhun ollaan jotenki pettyneitä. Et se kyl vaikuttaa siihen omanarvontuntoon. Sellanen omanarvontunne vois olla miehilleki ihan paikallaa.

Itseluottamusta vai itsetuntemusta?

Miehet saattavat kokea paineita näyttää itsevarmoilta ja pärjääviltä, mikä voi olla seurausta miehiin kohdistuvista odotuksista. Odotukset voivat liittyä suorituskykyyn, jaksamiseen tai henkiseen ja fyysiseen vahvuuteen, joista poikkeaminen voi heikentää itseluottamusta ja omanarvontuntoa. Ratkaisuksi esitetään usein itseluottamuksen vahvistamista: luotat vain itseesi, niin kyllä se siitä!

Itseluottamus on uskoa omiin kykyihin ja taitoihin saavuttaa tavoittelemiaan asioita. Jos et kuitenkaan tiedä kuka olet tai mitä tarvitset, on sinun vaikea edetä kohti tavoitteitasi. Itsetuntemus puolestaan on henkilökohtaista ymmärrystä itsestä, joka toimii lähtökohtana henkiselle kasvulle.

Itsetuntemus edellyttää omiin ajatuksiin, tunteisiin ja toimintaan tutustumista sekä omien voimavarojen tunnistamista – joka on usein pitkä, mutta antoisa prosessi. Itseluottamuksen sijaan olisikin parempi puhua itsetuntemuksesta ja sen vahvistamisesta, joka on edellytys niin hyvälle itseluottamukselle kuin itsensä arvostamiselle.

 

Kaikilla on itsetuntoa

Itsetunto on rohkeutta olla oma itsensä, uskallusta toimia, puhua, pukeutua ja ajatella siten kuin tuntee oikeaksi. Se on myös itsensä hyväksymistä ja perusvarmuutta siitä, että on toisten hyväksymä. Hyvä itsetunto on hyvä pohja kehitykselle ja vaikuttaa myönteisesti mielialaan.  Ihminen, jolla on hyvä itsetunto, tietää millainen hän on ja arvostaa itseään sellaisena kuin on. Hän tuntee hallitsevansa omaa elämäänsä ja on tyytyväinen sosiaalisiin suhteisiinsa.

Itsetunto ei periydy, vaan kehittyy läheisissä ihmissuhteissa kanssakäymisen kautta ja on siten altis muutoksille. Muiden hyväksyntä tukee itsetuntoa, kun taas kiusaaminen, syrjintä ja kaltoinkohtelu voivat murentaa sitä. On hyvä muistaa, että kenelläkään ihmisellä ei ole täysin huonoa itsetuntoa. Kellään ei myöskään ole täydellisen hyvää itseluottamusta – eikä sellaisen tule olla edes tavoitteena. Itsetuntoaan voi kaikissa elämänvaiheissa kehittää parempaan suuntaan.

    • Totuudenmukainen minäkuva – ihminen tunnistaa ja tietää myös heikkoutensa. Hän ei puolustele huonoa käytöstään heikkouksillaan tyyliin: “Minä olen tällainen, en voi itselleni mitään.”
    • Itseluottamusta ja itsensä arvostamista ihmisenä. Itsearvostus tarkoittaa sitä, että ei anna esimerkiksi loukata itseään. Itseluottamusta on, että uskaltaa ottaa vastaan haastavia tehtäviä, joista ei kenties selviä, mutta uskaltaa silti yrittää.
    • Oman elämän arvostaminen ja näkeminen ainutkertaisena.
    • Itsenäisyyttä  ja riippumattomuutta muiden mielipiteistä.
    • Sitä, ettei koe tarvetta loukata muita ja voi elää omaa elämäänsä niin kuin haluaa – ei sen mukaan, mitä ympäristö kulloinkin arvostaa.
    • Kyky sietää epävarmuutta, pettymyksiä ja epäonnistumisia.
    • Samaa kuin itsevarma esiintyminen tai ulkoinen menestyminen.
    • Pelkkää itsevarmuutta ja itsensä näkemistä ainoastaan myönteisessä valossa.
    • Sosiaalista rohkeutta, sillä myös ujolla tai syrjäänvetäytyvällä ihmisellä voi olla hyvä itsetunto. Vastaavasti kaveripiirin keskipiste, äänekäs, näkyvä ja sosiaalinenkin ihminen voi kaiken takana kärsiä huonosta itsetunnosta. Itsetunto ei aina näy ulospäin.
    • Itsekkyyttä.
    • Itsensä toteuttamista toisen kustannuksella.

Kärsitkö itseluottamusen puutteesta?

Onko sinulla kokemuksia itseluottamuksen puutteesta? Miten se on vaikuttanut mielenterveyteesi? Kerro kokemuksistasi!

Voit lähettää meille kokemuksiasi ja ajatuksiasi siitä, mikä sinua on auttanut vahvistamaan itseluottamustasi. Emme valitettavasti pysty vastamaan kaikkiin viesteihin, mutta keräämme tietoa sisällön kehittämiseksi. Huomioithan, että voimme höydyntää lähettämiäsi tietoja tämän työkalun sisältöjen kehittämisen ohella , hankkeen mainonnassa, viestinnässä sekä rajatussa tutkimuskäytössä (mm. tutkimusartikkelit, opinnäytetyöt).

Lisätietoa saat ottamalla yhteyttä osoitteeseen miehentila@nyyti.fi.

    Back to content