Itellä sellanen läsnäolo on auttanu. Et pystyy näkee niitä hyvii juttuja, ku menee tuolla jossain. Et havainnoi sitä, miks joku tuntuu nyt hyvältä. Se auttaa näkee niitä hyvii juttuja, mitä on viime aikoina tapahtunut. Toisaalta on välillä myös hyvä pysähtyy sen pahan olon äärelle ja antaa ittensä rypee siinä. Mut se keskittyminen hyvään, auttaa pitkäs juoksussa myös sen paskan suodattamisessa. Se auttaa näkee, mitä hyvää on saanu ja millasen matkan on kulkenu.
Kaikilla on tunteet
Kaikki ihmiset tuntevat, mutta on eri asia tunnistammeko niitä ja sitä, miten tunteita ilmaisemme. Yksilöllinen temperamenttimme vaikuttaa siihen, miten reagoimme erilaisiin tilanteisiin ja miten ilmaisemme tunteitamme. Osa voi reagoida herkemmin ympäristön ärsykkeisiin, mutta silti ilmaista tunteitaan niukasti ulospäin. Toiset taas voivat ilmaista tunteitaan voimakkaasti, vaikka ärsyke olisi vähäinen. Myös sillä, miten olemme oppineet ilmaisemaan tunteitamme, on vaikutusta siihen, miten näytämme niitä ulospäin.
On tärkeä ymmärtää, ettei ole olemassa oikeita tai vääriä tunteita, vaikka tietyt tunteet voivat tuntua haastavammalta kuin toiset. Esimerkiksi ahdistus voi tuntua ikävältä, mutta auttaa meitä kiinnittämään huomiota johonkin, mikä elämässämme vaatii tarkempaa tarkastelua. Toisaalta on hyvä muistaa, ettei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa ilmaista tunteitaan. Päinvastoin, silloin kun ihminen tiedostaa tunteensa ja ilmaisee niitä aidosti, voi tulla nähdyksi sellaisena kuin oikeasti on.
Jokainen on kuitenkin vastuussa omista tunteistaan ja siitä, miten niiden pohjalta toimii. Tunteitaan voi opetella säätelemään, mikä auttaa tunnereaktioiden sekä niiden mukaisen toiminnan ohjaamista. Keskeistä on oppia ensin tunnistamaan omat tunteensa, jotta niiden säätely on mahdollista. Tutustu seuraavien esimerkkien avulla erilaisiin tunteisiin:
Tutustu tunteisiisi
-
Myönteiset tunteet, kuten ilo, rakkaus, innostus ja hyväksyntä, luovat aloitteellisuutta ja vapauttavat energiaa:
- Sosiaalisia suhteita on helpompi solmia.
- Kanssaihmisiä on helpompi auttaa.
- Uskallus uuden kokeilemiseen kasvaa.
- Luovuus lisääntyy.
Myönteisten tunteiden vallassa toiminta on sujuvaa ja helppoa. Ihminen on ikään kuin välittömässä toiminnallisessa vuorovaikutuksessa maailmaan. Myönteiset tunteet pohjaavat myös tyydyttyneisiin tarpeisiin, jolloin koemme mielihyvää ja onnellisuutta.
-
Vaikeat tunteet:
- Auttavat tunnistamaan muutoksen.
- Suojelevat vaaralta.
- Luovat valmiuksia keskeyttää epätyydyttävä toiminta ja organisoida se uudelleen.
Esimerkiksi viha luo valmiuksia taistella tai puolustautua, kun taas pelko luo valmiuksia vetäytyä tilanteesta. Surussa taas valmistaudutaan luopumaan tärkeistä asioista, ihmisistä, tarpeista tai päämääristä. Joskus saattaa olla työlästä hyödyntää kielteisiksi koettuja tunteita. Niiden taustalla voi olla hyvinkin kipeitä kokemuksia, jotka edellyttävät niiden käsittelyä.
Tunteet voivat myös jumittaa olotilan ja saavat aikaan tunneloukkuja. Tukea tunteiden käsittelemiseen kannattaa tarvittaessa pyytää läheiseltä, kaverilta tai ammattilaiselta.
Miten tunteiden kanssa voi toimia?
Tunteiden tunnistamisen jälkeen on mahdollista opetella niiden säätelyä. Seuraavaksi saat vinkkejä tunteiden kohtaamiseen ja niiden parempaan huomioimiseen. Saat myös näkökulmaa siihen, miten voit toimia kohdatessasi voimakkaita tai haastavia tunteita. Saat myös keinoja siiten, miten voit välttää tunteiden käsittelyyn liittyviä sudenkuoppia.
-
Tunteet voivat tulla yllättäen.
Tunteen voi antaa tulla ja sen voi todeta. Vaikka paha olo ja ahdistus eivät häviäisikään, oma olo helpottuu.
Tunnetta voi kuunnella. Mieti miten se vaikuttaa mielialaan ja ajatuksiin, ja miltä se tuntuu kehossa.
Aina ei ole mahdollisuutta käsitellä tunnetta silloin, kun se tulee tai on tullut. Sen voi nostaa pintaan esimerkiksi joku uusi tilanne tai tapahtuma, toisen sanat, olemus, ele tai ääni. Tunnetta voi tarkastella silloin tai, jos se on mahdotonta, palata siihen myöhemmin.
Koskaan ei ole liian myöhäistä käsitellä aiemmin kohtaamattomaksi jääneitä tunteita.
Kiinnitä huomiota tunteisiin, joihin jäät jumiin. Mikä auttaa sinua päästämään niistä irti? Esimerkiksi liikunta, ulkoilu, mukava tekemine voivat auttaa.
Kuuntele ja arvosta tunteitasi, jotka esim. suojaavat sinua. Esimerkiksi ahdistus tai pelko voivat siten olla tärkeitä suojamekanismeja.
-
Puhu tunteistasi. Mitä enemmän sitä tekee, sen paremmaksi siinä tulee. Samalla tunteet tulevat helpommin hyväksyttäviksi ja ymmärrettäviksi.
Luo tunteelle jokin hahmo mielessäsi. Koska tunne on näkymätön, mutta voimakkaasti totta mielessä, voi mielikuvahahmo tuoda sen hallittavammaksi. Mielikuvilla on mahtava voima.
Tee tunteisiin liittyviä harjoituksia. Voit lisätä ymmärrystäsi tunteista esimerkiksi piirtämällä tai muuten visualisoimalla kokemiasi tunteita. Voit myös pitää päiväkirjaa tunteistasi.
Tunteiden liittäminen esimerkiksi musiikkiin tai liikuntaan voi olla hyödyllistä. Lempibiisistä voi saada voimaa tai keinoja käsitellä tunteita. Liikunnasta tai harrastuksista voit myös saada välineitä tunteiden käsittelyyn.
Mielikuvaharjoittelu. Kuvittele ennakkoon tunteita herättävä tilanne ja aseta itsesi siihen. Käy läpi erilaisia toimintatapoja ja valitse niistä mielestäsi paras.
-
Tunteiden käsittelyssä on hyvä pitää mielessä muutama asia. Tunteiden älyllistämisestä on harvoin hyötyä, tunteet eivät aina ole loogisia, eikä tunteiden heräämistä pysty siten aina selittämään järjellä.
Tunteiden tukahduttaminen on turhaa, ja se johtaa usein vain tunteiden siirtymiseen ja purkautumiseen toisella tapaa. Tunteita on tärkeä osata kontrolloida, mutta niiden ohittaminen voi olla vahingollista.
Tunteiltaan ei voi paeta, vaan ne ovat aina olemassa. Muista, voit aina vaikuttaa siihen, miten ilmaiset tunteitasi. Se tosin vaatii harjoittelua.
Tunteiden säätelyssä sinua voivat auttaa seuraavat keinot:
Tietoinen rauhoittuminen. Keskittyminen omaan hengitykseen ja rauhallinen sisään- ja uloshengitys ovat jo sellaisenaan tehokkaita keinoja rauhoittaa omia kiihtyneitä reaktioita.
Aikalisän ottaminen. Pysähdy ja pyri tunnistamaan tunteesi, mutta älä vielä reagoi. Mistä se johtuu ja mitä se sinulle kertoo?
Jos tunne on voimakas, voit siirtyä johonkin toiseen paikakan tai pyrkiä rauhoittamaan tilannetta. Kun tunteesi tasaantuvat, odota ja mieti tilannetta. Mitä tapahtui? Miksi tunnen kuin tunnen? Mitä vaihtoehtoja on toimia? Mikä olisi niistä paras vaihtoehto? Miten ilmaisisin itseäni parhaiten? Tämän jälkeen pyri toimimaan valitsemallasi tavalla.
Miten sinä käsittelet tunteitasi?
Haluatko jakaa kokemuksesi hankalasta tunteesta ja miten olet onnistunut niiden käsittelyssä? Mikä sinua auttaa, kun kohtaat voimakkaita tunteita?
Voit kokemuksiasi meille! Emme valitettavasti pysty vastamaan kaikkiin viesteihin, mutta keräämme tietoa sisällön kehittämiseksi. Huomioithan, että voimme höydyntää lähettämiäsi tietoja tämän työkalun sisältöjen kehittämisen ohella , hankkeen mainonnassa, viestinnässä sekä rajatussa tutkimuskäytössä (mm. tutkimusartikkelit, opinnäytetyöt).
Lisätietoa saat ottamalla yhteyttä osoitteeseen miehentila@nyyti.fi.
-
Keltikangas-Järvinen, L. (2009). Temperamentti – persoonallisuuden biologinen selkäranka. Meitä on moneksi : persoonallisuuden psykologiset perusteet, 49-69.
Kokko, K. (2009). Aggressiivisuus persoonallisuuteen liittyvänä toimintatapana. Meitä on moneksi : persoonallisuuden psykologiset perusteet, 159-175.
Kokkonen, M., & Kinnunen, M. (2009). Tunteiden säätelyssä persoonallisuus pelissä. Meitä on moneksi : persoonallisuuden psykologiset perusteet, 145-158.